Kuten otsikko kertoo, allashuoneen historiaan kuuluu paljolti kaikkea muuta kuin uima-altaana oloa. Allas on ollut peitettynä vanerilla lienee ainakin 30 vuotta. Jostakin 80-luvulta vuoteen 2013 asti huoneen valtasivat kahdet kangaspuut, joiden lisäksi viimeiset viisi vuotta tila on palvellut yleisenä romuvarastona. Hyvä sinällään, koska muiden remonttien tieltä on ollut todella kätevää siirtää huonekaluja ja tavaroita tähän "ylimääräiseen" viileään tilaan.
09.10.2010. Asuintilan remontin ensimmäinen vaihe käynnissä ja rojut väistötilassa. Tähän aikaan tila oli pakko pitää puolilämpimänä, etteivät vesikiertoiset patterit jäätyneet. Pari viikkoa tämän kuvan ottamisen jälkeen asettelin lasitiiliseinää vasten 50mm styroksit hieman hillitsemään aivan posketonta lämpövuotoa.
Neela tutustumassa lattian alaiseen maailmaan.
Kuva ulkoa päin loppuvuonna 2013
Allashuoneen lasitiilisenä alkoi 45 vuoden iässä rapistua kiihtyvää tahtia. Parikymmentä tiiltä oli rikki ja muutamasta oli koko ulkopinta irti. Tukena toimineet kulmaraudat olivat ruosteessa, kuten myös ikkunapelti. Lasitiiliseinän korjaaminen oli pois suljettu ajatus, joten tilalle päätettiin laittaa terassilasitus. Samalla heräsi ajatus palauttaa tila alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa - ainakin kokeilumielessä. Olisihan epäilemättä mukavaa, että muksut voisi uiskennella omassa altaassa.
Rikkinäiset lasitiilit eivät ole kovin siistin näköisiä, lisäksi sirut leviävät pihalle josta ne epäilemättä löytävät aikanaan tiensä jonkun paljaaseen jalkaan.
Suurin osa romuista on uudelleen sijoitettu, joko sukulaisten riesaksi, kaatopaikalle tai muihin omiin romuvarastoihin
Kuva takaseinältä kohti verannan ovea
Lasitiilit olivat ilmeisen tykästyneitä paikkaansa, koska niiden irrottaminen ehjänä ei alkuun meinannut onnistua sitten mitenkään.
Osa tiilistä oli ilmeisesti hieman puristuksissa, koska kun niitä kumautti lekalla, ne suorastaan räjähtivät. Räks äänen sijaan useimmiten kuului Poks. Ulkoa kuuli kun sirpaleet lensivät sisäpuolella vastakkaiseen seinään. Levitin maahan paksumman pressun estämään putoavien sirujen leviämisen nurmikolle ja ripustin kevytpeitteen tiiliä vasten pysäyttämään lentävät sirpaleet. Näistä toimista huolimatta tuntui, etteivät sirut pysy hallinnassa. Niinpä kävin ostamassa Motonetistä auton alustamassaa, jota ruiskutin jäljellä olleeseen 2/3 seinään yhteensä neljä litraa. Alustamassa muodostaa kimmoisan ja hieman sitkeän pinnan, jonka toivoin hidastavan ja sitovan ainakin osan sirpaleista. Oliko massasta sitten apua? Vaikea sanoa. Ei se ainakaan haitannut purkutyötä.
Lopulta purkutaktiikka kehittyi seuraavanlaiseksi:
- hakkaa lekalla kevytpeitteen läpi ylimmän ja kahden pystyrivin tiilit
- heiluta seinää pari minuuttia, jolloin saumat murenevat ja tiilit irtoavat toisistaan
- pura rivit ylhäältä alaspäin
Seinä oli raudoitettu joka toisesta saumasta vaakaan ja pystyyn. Raudoitusraudat olivat aivan umpiruosteessa, mutta kuitenkin niin vahvoja, että haittasivat purkua merkittävästi
"I feel very lucky indeed!" Eikös sitä sanota, että sirpaleet tuovat onnea. 564 lasitiilestä noin 300 säilyi lopulta ehjänä. Kun yksi tiili painaa noin 2-3 kiloa, niin lopputuloksena peräkärryyn tuli lapioitua 600 - 700 kiloa lasinsirpaleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti