maanantai 11. maaliskuuta 2013

Puuta nurin ja uutta nurmikkoa

Pihakin sai osansa talotekniikan päivityksestä ja pintaremontista

Kaadetuista puista tuli keväällä 2011 noin 15 mottia halkoja. Aurinko kurkkii pihaan nyt ihan eri tavalla:

Vaikkei sadevesi ongelmia ollut aiheuttanutkaan, niin päätin nurtsia uusiessa kaivaa sadevesiviemärit ja salaojat sokkelin ympärille. Vaikka välillä oli traktorikaivuri työtä helpottamassa, niin taisi lapion teräkin heittää maa-ainesta 20-30 tonnia. Muutamana päivänä taisi tulla hiki.


Muurikivillä linnoitetaan pesuhuoneesta puretut jätteet piiloon ;)


 Kukahan tuon terassinkin ehti rakentaa?

Nurmikko iti ihan mukavasti. Totuus paljastunee kuitenkin vasta kuukauden päästä kun ensimmäisen talven lumet paljastaa lopputuloksen.

Pieni makuuhuone ja olohuone vaihtavat ilmettä

Pikkumakkari orginaalikuosissa:
 Ja pienen päivityksen jälkeen:

Olohuonekin kokee muutoksia:

Lattia koivuparkettia ja seinät ja katto punahonkaa:

Lattia purattu pois juoksuineen ja villoineen:


Kuraa tulee tuutista, tai siis piti tulla, mutta se juuttui letkuun:

Seinien punahonkalankut hyölätty ja valkovaha pinnassa, kattoon valkoinen mdf-paneeli tuomaan valoisuutta:


Tälläinen siitä sitten tuli:





Keittiö kuntoon

Kyökille ensin lekaa ja myöhemmin silitellään

Ihan alkuperäistä kuvaa ei löytynyt arkistoista. Astiakaappi on tässä jo purettu pois:

Astiakaapin perään lähtivät muut väliseinät:

Kuten muukin talo, myös keittiöön tuli vesikiertoinen lattialämmitys:



Saarekkeen ympärille kattoon rakentuu palkit joihin on upotettu led-spotit:

Tulkoon valkeus:

From sixties to year 2012:

Antaa kuvien kertoa miksi päivitystahti on ollut pyörä "0"

Pesuhuoneen uusi ilme

Tästä lähdettiin liikkeelle:

Lattiavalettu uusiksi, seinät tasoitettu ja käyttövesiputket uusittu:

No mutta valkoisiahan nuo uudetkin laatat on. Kannattiko?